Siirry sisältöön

Kulttuuri ja hyvinvointi

Taide ja kulttuuri ovat perusoikeuksia. Kokemuksen ja tutkimuksen kautta on havaittu, että taide ja kulttuuri voivat tehdä hyvää. Kulttuurin terveyttä edistävä vaikutus katsotaan nykyään erittäin tärkeäksi ja se koskettaa kaikkia kohderyhmiä lapsista senioreihin ja vähemmistöryhmiin.

Kulttuuri ja hyvinvointi Kemiönsaarella

Kemiönsaaren kunta tarjoaa laajaa kulttuuritoimintaa ympäri vuoden, mikä tekee osallistumisen helpoksi ja saavutettavaksi kaikille. Aikuisopistossa järjestetään(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) monipuolisia taide- ja kulttuurialan kursseja. Kemiönsaaren kirjastoissa (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)toteutetaan säännöllisesti avoimia aktiviteetteja ja tapahtumia, ja kulttuuritalo Villa Landessa(avautuu uuteen ikkunaan) voi nauttia sekä alueen omista että vierailevien taiteilijoiden kulttuuriesityksistä. Lisäksi kunnassa toimii kaksi elokuvateatteria; Bio Fix ja Bio Pony.(avautuu uuteen ikkunaan) Vilkas yhdistystoiminta(avautuu uuteen ikkunaan) tarjoaa asukkaille rikkaat mahdollisuudet osallistua taiteeseen ja kulttuuriin harrastuksena.

Jotta kulttuurista tehtäisiin vieläkin saavutettavampaa, Kemiönsaari on käynnistänyt erityisiä hankkeita, jotka tähtäävät osallistumiskynnyksen madaltamiseen.

Ystävätoiminta – yhteistyössä Punaisen Ristin kanssa

Punaisen Ristin kanssa (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)yhteistyössä toteutettava kulttuuriystävätoiminta pyrkii torjumaan yksinäisyyttä tarjoamalla mahdollisuuden toimia ystävänä tai löytää ystävä. Toiminta kannustaa sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja osallistumiseen kulttuuritoimintaan, mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja ehkäisee yksinäisyyttä.

Punaisen Ristin ystäväkurssin suorittaneet vapaaehtoiset tarjoavat tukea toisille ihmisille. Yhdessä voi osallistua kulttuuritapahtumiin, museokäynteihin, näyttelyihin ja kursseille. Ystäväksi voi ryhtyä osallistumalla Punaisen Ristin järjestämään lyhytkurssiin. Kurssi on avoin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan ystävänä Kemiönsaaressa, ja se on maksuton.

Täällä voit tutustua tapahtumiin, joihin voit osallistua maksutta Punaisen Ristin kulttuuriystävänä:

Koetko olosi yksinäiseksi? Oletko uusi asukas ja kaipaat sosiaalista verkostoa? Kulttuuriystävätoiminnan kautta löydät seuraa esimerkiksi elokuviin, museoon, kirjastoon tai vaikka ravintolaan. Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä Punaiseen Ristiin: axel.grondahl@redcross.fi

Saattajakortti

Saattajakortin tavoitteena on tehdä kulttuurielämykset saavutettavammiksi erityistä tukea tarvitseville henkilöille tarjoamalla heidän avustajilleen ilmaisen sisäänpääsyn. Kortti mahdollistaa avustajan pääsyn maksutta niihin liikunta- ja kulttuuripalveluihin, jotka kunta on määritellyt. Saattajakorttia voivat hakea kaikki Kemiönsaaren kunnassa asuvat, jotka tarvitsevat saattajaa. Lisätietoja saattajakortista löydät täältä.(avautuu uuteen ikkunaan)

Liikkuva resurssikeskus

Syksystä 2023 alkaen liikennöinyt Liikkuva Resurssikeskus,(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) tarjoaa tietoa kulttuuritoiminnoista ja pyrkii tavoittamaan asukkaat kunnan jokaisessa kolkassa. Näin varmistetaan, että kaikilla on mahdollisuus saada tietoa riippumatta asuinpaikastaan tai fyysisestä kunnostaan. Tiedot Liikkuvan Resurssikeskuksen liikkeistä julkaistaan Kemiönsaaren kotisivuilla, tapahtumakalenterissa (avautuu uuteen ikkunaan)ja sosiaalisessa mediassa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Kulttuurikassi

Kulttuurikassi sisältää kulttuurista sisältöä ja jaetaan kotipalvelun kautta niille asiakkaille, jotka haluavat oman kassinsa. Yhteistyöhanke Paraisten kaupungin kulttuuriyksikön kanssa käynnistyy keväällä 2024, ja kassin sisältö vaihtelee vuodenajan mukaan. Kasseja jaetaan 2-3 kertaa vuodessa.

Päiväleffa

Päiväaikaan järjestettävät Päiväleffa-näytökset tarjoavat uusia elokuvia alennettuun hintaan, tehdäkseen kulttuurista saavutettavampaa laajemmalle yleisölle. Näytösten ajankohdat ja tiedot löytyvät kunnan tapahtumakalenterissa(avautuu uuteen ikkunaan) hakusanalla “elokuva”. Lippujen hinta on 5€ (normaalihinta: 8€).

Ystäväviikko

Ystävänpäivän yhteydessä helmikuussa järjestettävän Ystäväviikon aikana Kemiönsaaren kulttuuriyksikkö tarjoaa kulttuuritapahtumia mahdollisimman monelle mahdollisimman saavutettavasti. Tapahtumat, jotka järjestetään ympäri kuntaa, ovat usein maksuttomia tai tarjoavat alennettua pääsymaksua. Ohjelmasta ja tapahtumista löydät lisätietoja kunnan tapahtumakalenterista (avautuu uuteen ikkunaan)ja sosiaalisesta mediasta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Kulttuuriseminaari Kulttuurikuuri järjestettiin ystäväviikkona vuonna 2024. Seminaarin kaikki esitykset löytyvät täältä:

Yhteistyö Varhan kanssa

Uuden hyvinvointialueen Varhan kanssa tehtävä yhteistyö keskittyy mallien kehittämiseen taiteen ja kulttuurin integroimiseksi hoitoon. Mikäli olet kiinnostunut tarjoamaan taidetta ja kulttuuria vanhainkoteihin tai hoitolaitoksiin, ota yhteyttä kunnan kulttuurisihteeriin.

Kulttuuri ja hyvinvointi lapsille ja nuorille

Lapset ja nuoret ovat oikeutettuja taiteeseen ja kulttuuriin. Kulttuuriopetussuunnitelman (avautuu uuteen ikkunaan)avulla pyritään tarjoamaan kaikille lapsille yhdenvertainen mahdollisuus tutustua kulttuuriin. Elokuvatoiminnassa (avautuu uuteen ikkunaan)keskitytään erityisesti lasten näytöksiin suomeksi ja ruotsiksi. Kemiönsaaren kunta toimii myös yhteistyökumppanina Unicefin Lapsiystävällinen kunta -hankkeessa. Lisäksi vuoden 2024 alussa käynnistyi kolmivuotinen hanke SKAPA, (avautuu uuteen ikkunaan)jonka tavoitteena on tehdä taide- ja kulttuuriopetus saavutettavaksi kaikille lapsille.

Vähemmistöt ja erityisryhmät

Kemiönsaaren kunnan kulttuuriyksikkö pyrkii muokkaamaan kulttuuritarjontaa vähemmistöille ja erityisryhmille. Erityisryhmille lähetetään usein suoria kutsuja tapahtumiin. Koska kaikkien erityisryhmien tunnistaminen ei ole aina helppoa, toivomme yhteydenottoja, mikäli sinulla on toiveita tai ehdotuksia.

Ota yhteyttä