Ajankohtaista
-
Kemiönsaari juhlistaa Lähiruokapäivän 10-vuotisjuhlavuotta Taalintehtaan Sadonkorjuumarkkinoilla
Valtakunnallinen Lähiruokapäivä täyttää kymmenen vuotta, ja merkkivuotta juhlitaan tunnelmallisilla Sadonkorjuumarkkinoilla September Open -tapahtuman yhteydessä Taalintehtaalla …
-
Liike jatkuu läpi vuoden – liiku syksyllä -kampanja kutsuu luontoliikkumaan
Kesän vaihtuessa syksyyn liikkeen ei tarvitse loppua. Syksyn metsät, polut ja vesistöt kutsuvat liikkumaan ja …
-
Varha tiedottaa: Muinaistulien yö, venetsialaiset ja ilotulitteet Varsinais-Suomessa
Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään vuosittaisia venetsialaisia, jonka perinteisiin kuuluu lyhtyjen polttaminen sekä ilotulitukset. Ilotulitteita on käytettävä siten, että niiden käytöstä ei aiheudu henkilö- tai omaisuusvahingon vaaraa.
-
Kolme paikallista yritystä kunnan suurimpien toimittajien joukossa – Näin kunta teki hankintoja vuonna 2025
Paikalliset yritykset ovat tärkeitä toimittajia Kemiönsaaren kunnalle. Vuonna 2025 kunta teki hankintoja yhteensä noin 10,9 miljoonalla eurolla, josta noin 3,4 miljoonaa euroa tehtiin paikallisilta yrityksiltä. Kemiönsaaren kunta julkaisee vuosittain yhteenvedon toimittajalaskuistaan.
-
Kemiönsaaressa vietetään Itämeripäivää 27. elokuuta
Itämeripäivää vietetään tänä vuonna 27. elokuuta. Itämeripäivä on kansainvälinen teemapäivä, joka tuo esiin meren merkitystä …
-
Ilmoittautuminen tulevan lukuvuoden harrastuskerhoihin alkaa
Ilmoittautuminen Kemiönsaaren harrastuskerhoihin käynnistyy 17.8.
-
Talvikunnossapidon tarjouskilpailu julkaistaan poikkeuksellisesti Hilmassa
Normaalissa kilpailutusjärjestelmässämme Cloudiassa ilmenneiden teknisten ongelmien vuoksi talven lumenaurausta koskeva tarjouskilpailu on tällä kertaa julkaistu …
-
Kemiönsaaren asiantuntijapalveluun haetaan uusia asiantuntijoita – tarjouskilpailu käynnistyy 26. elokuuta
Kemiönsaaren kunta avaa 26.8. tarjouskilpailun uudesta puitesopimuksesta, joka koskee yrityksille suunnattuja asiantuntijapalveluita, joita tarjotaan kunnan …
-
Kunnan puhelinvaihteella uudet aukioloajat 31. elokuuta alkaen
Kunnan puhelinvaihteen aukioloajat muuttuvat maanantaina 31.8. Jatkossa vaihde palvelee seuraavasti: Muutoksen taustalla on se, että …
-
Nuorten palvelupisteen syyskausi alkaa 27. elokuuta
Kemiönsaaren nuorten palvelupiste aloittaa toimintansa jälleen kesätauon jälkeen. Palvelupiste on tarkoitettu kaikille alle 30-vuotiaille nuorille, ja tarjolla on apua ja tukea opintoihin, työhön, terveysasioihin ja arjen asioihin.