4.3.2010 – Kemiönsaaren kunnalle ylijäämää vuonna 2009
Kemiönsaaren kunta onnistui yli odotusten vuonna 2009. Kunnalle kertyi vuonna 2009 yhteensä n. 1.5 milj. euroa ylijäämää. Tämä merkitsee kunnan aikaisempien vuosien yhteenlasketun kertyneen ylijämän kasvua n. 3,8 milj. euroon.
On tosin syytä korostaa, että ilman n. 2,3 milj. euron yhdistymisavustusta kunnan tulos olisi ollut n. 0,9 milj. euroa alijäämäinen. Kunnan talous on tällä hetkellä tasapainossa, mutta lisää muutoksia tarvitaan, jotta kunta on valmis kohtaamaan tulevien vuosien taloudelliset haasteet. Yhdistymisavustus vähenee vuosina 2010 ja 2011. Vuonna 2012 se jää kokonaan pois.
Kunta on saanut tuloja talousarvion mukaisesti, mutta toimintakustannukset ovat olleet hieman arvioitua pienemmät. Alustavan arvion mukaan kustannukset ovat 46,6 milj. euroa talousarvion 46,8 milj. euroon verrattuna. Tämä on hyvä suoritus kunnan koko henkilökunnalta, kun huomioidaan, että kunta teki talousarviomuutoksen kesäkuussa 2009 tavoitteena vähentää kustannuksia n. 1 milj. euroa. Tässä kunta on siis onnistunut. Koko kunnan henkilökunta ansaitsee suuren kiitoksen panoksestaan viime vuonna.
Vuoden 2009 vuosikate on n. 3,9 milj. euroa; muutetussa talousarviossa se arvioitiin 1,9 milj. euron mukaan.
Hyvä tulos on onnistuneen kustannusvalvonnan ja arvioitua suurempien verotulojen ansiota.
Kunnallisveroa kertyi 7,9 % arvioitua enemmän, yhteisöveroa 2,5 % ja kiinteistöveroa 9,8 %. Verotuloja kertyi yhteensä n. 21,1 milj. euroa talousarvion 19,5 milj. euroon verrattuna. Kunnallisveron suurempi kertymä johtuu tosin osittain maksatusteknisistä syistä ja koskee kaikkia maamme kuntia. Valtionosuuksia kertyi talousarvion mukaisesti, n. 0,7 % enemmän. Valtionosuuksia kertyi yhteensä 15,9 milj. euroa talousarvion 15,8 milj. euroon verrattuna.
Hyvä alku uudelle kunnalle. Uudessa organisaatiossa on aina hankalaa huomioida kaikki asiat, mutta olemme onnistuneet siinä melko hyvin. Myös kuntaliitoksella on aina kustannuksia kohottava vaikutus ensimmäisinä vuosina.
Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Tom Simola, puh.050 558 2270.

