Siirry sisältöön

Vuoden kulttuuripalkinto: Nina Källberg

Palkinnon myöntämisen perustelu: Nina Källberg vaikuttaa laajasti Kemiönsaaren musiikkielämässä. Hän on työskennellyt pitkään ja ansiokkaasti Musiikkiopisto Arkipelagin ja Kemiönsaaren Musiikkijuhlien hyväksi ja on tämän lisäksi itsekin taitava muusikko. Ninan intohimo musiikkia kohtaan on antanut lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden nauttia musiikista niin opintojen, että konserttien ja esitysten kautta.

Monin tavoin edistämässä Kemiönsaaren musiikkielämää

Nina Källberg osallistuu saaren musiikkielämään monissa eri rooleissa. Hän opettaa sekä lapsia että aikuisia Musiikkiopisto Arkipelagissa ja Kemiönsaaren aikuisopistossa ja on aktiivisesti mukana monissa saarella järjestettävissä musiikkitapahtumissa.

Nina soittaa pääasiassa poikkihuilua ja nokkahuilua, mutta myös pianoa, ja on parin viime vuoden aikana opiskellut harpun soittamista. Soitinvalintojensa tavoin hän on avoin monille eri musiikkigenreille.

– Olen kaikkiruokainen musiikin suhteen. Se, mitä kuuntelen, riippuu siitä, missä olen, mitä sillä hetkellä teen, mikä kellonaika on ja miltä kehossani ja mielessäni juuri sillä hetkellä tuntuu.

Mukana musiikkitapahtumissa

Nina on ollut mukana Kemiönsaaren Musiikkijuhlat -kamarimusiikkifestivaalissa alusta lähtien, ja vuosien varrella hänellä on ollut useita eri rooleja sen järjestämisessä.

– Kun musiikkijuhlien edeltäjä Kemiön Musiikkipäivät järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999, opetin huilunsoittoa tapahtuman musiikki-tanssileirillä. Myöhempinä vuosina olen toiminut leirillä sekä huilunopettajana että leirinjohtajana.

Nina on musiikkijuhlien hallituksen jäsen ja tämän lisäksi innokas vapaaehtoistyöntekijä.

– Tällä hetkellä olen hallituksen puheenjohtaja sekä vapaaehtoistyöntekijä kaikkien niiden ihanien ihmisten kanssa, jotka ovat valmiita antamaan omasta ajastaan juhlien toteuttamiseksi. Se on todellinen kulttuuriteko!

Kemiönsaaren Musiikkijuhlien ohessa Nina osallistuu useamman muun musiikkitapahtuman järjestämiseen. Vuoden 2023 aikana hän on osallistunut useisiin erilaisiin musiikkiprojekteihin yhdessä muiden Musiikkiopisto Arkipelagin opettajien ja oppilaiden kanssa. Lisäksi hän on osallistunut seurakunnan toimintaan sekä kuoron jäsenenä että huilistina.

Kemiönsaaren musiikkielämällä on monta tukijalkaa

Ninan henkilökohtaisiin musiikkiin liittyviin vuosittaisiin kohokohtiin kuuluvat musiikkijuhlien lisäksi jazzfestivaali Baltic Jazz ja monitaidetapahtuma Festival Norpas.

– Se, että meillä on kolme festivaalia melko pienikokoisessa kunnassamme, ei ole ollenkaan hassumpi asia.

Nina nostaa esille Musiikkiopisto Arkipelagin merkityksen paikalliselle musiikkielämälle. Opisto on toiminut Kemiönsaarella vuodesta 1982, ja siitä lähtien se on tarjonnut sekä nuoremmille että varttuneemmille mahdollisuuden elinikäiseen harrastukseen tai jopa ammattiin musiikin tai tanssin parissa.

– Kun itse aloitin soittamisen, musiikkiopistoa ei vielä ollut olemassa, vaan sain vanhempieni avulla matkustaa muualle opiskelemaan huilunsoittoa.

Nina muistuttaa että myös Kemiönsaaren Musiikkikillan, seurakunnan ja Kemiönsaaren aikuisopiston vaikuttavuus musiikin saralla on merkittävä.

Tulevaisuudelta hän toivoo, että Kemiönsaaren musiikki- ja kulttuurielämä jatkaisi kukoistamistaan ja että kulttuurielämän arvo kaikille saarella asuville ymmärrettäisiin.

– Kaikenlainen kulttuuritarjonta on ihmiselle hyväksi! Nina summaa.

Nina Källberg

Artikkelit ovat tuottaneet Swe-viestintä.