Siirry sisältöön

Kuntalaisten suhtautumista asuinkuntiinsa selvitetään laajalla kyselyllä

Lähiviikon aikana 450 Kemiönsaaren kunnan asukasta saa postitse kyselylomakkeen, jossa kysytään vastaanottajan käsityksiä omasta asuinkunnastaan ja sen tavasta hoitaa asioita. Samalla selvitetään, mitä vastaajat ajattelevat kunnallisista palveluista ja miten he osallistuvat kuntansa päätöksentekoon.

Kyselyn on laatinut Kuntaliitto(siirryt toiseen palveluun), joka lähettää kyselyn 32 900 kuntalaiselle ympäri Suomen. Kysely lähetetään suomen- ja ruotsinkielisenä. Postikyselyn saavat voivat vastata kyselyyn myös sähköisesti.

Laaja kysely

Nyt toteutettava kysely on yksi laajimmista kuntalaisten näkemyksiä kartoittavista selvityksistä. Kuntaliitto on toteuttanut vastaavia ja vastaavan laajuisia kuntalaiskyselyitä säännöllisesti 1990-luvulta lähtien. Viimeisin vastaava kysely toteutettiin keväällä 2020.

Kysely tarjoaa kunnille tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa alkusyksyllä 2024.

Kuntaliiton tutkimuspäällikön Marianne Pekola-Sjöblomin mukaan on äärimmäisen tärkeää, että ne kuntalaiset, jotka saavat kyselylomakkeen, tuntevat asian omakseen ja vastaavat aktiivisesti kyselyyn.

– Tutkimuksen kattavuuden ja luotettavuuden varmistamiseksi kyselyn vastausprosentti olisi hyvä saada mahdollisimman korkeaksi. Edellisessä vastaavassa kyselyssämme vastausprosentti oli 35,4, Pekola-Sjöblom sanoo Kuntaliiton tiedotteessa.

Mukana 46 kuntaa

Kysely lähetetään Väestörekisterikeskuksen otoksen avulla kaikkiaan 32 900 täysi-ikäiselle kuntalaiselle. Kuntakohtaiset otokset vaihtelevat 300:sta 2 200 henkilöön. Kuntakohtaiset otokset määräytyvät pääosin kuntakoon mukaan.

Kuntalaistutkimuksessa 2024 on mukana 46 kuntaa, jotka muodostavat edustavan otoksen erikokoisista ja erityyppisistä kunnista eri puolilta Suomea. Mukana ovat Asikkala, Askola, Espoo, Hamina, Hattula, Hirvensalmi, Hollola Hämeenlinna, Ilomantsi, Inari, Jyväskylä, Kankaanpää, Keitele, Kemiönsaari, Keuruu, Kirkkonummi, Kitee, Kuusamo, Lappajärvi, Lappeenranta, Lapua, Mikkeli, Mustasaari, Naantali, Nivala, Oulainen, Parkano, Petäjävesi, Pielavesi, Pirkkala, Pudasjärvi, Puolanka, Raasepori, Raisio, Rautalampi, Salo, Sipoo, Säkylä, Toholampi, Tornio, Turku, Vaasa, Vantaa, Virolahti, Virrat ja Vöyri.

Tiedotteen ja yhteystiedot löydät Kuntaliiton verkkosivustolta:
https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2024/kuntalaisten-suhtautumista-kuntiin-selvitetaan-laajalla-kyselylla(siirryt toiseen palveluun)