Siirry sisältöön

Perusopetusselvitys, viikko 17

Viime viikolla kunnan päättäjät osallistuivat iltakouluun, jonka aiheena oli perusopetusselvitys. Päättäjät saivat tutustua neljästä maaliskuisesta tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta koottuun materiaaliin, jonka lisäksi heille esiteltiin koulujen ja vanhempainyhdistysten lausuntoja, asukasverkkokyselyn tuloksia sekä kunnan tekemää vaikutusten ennakkoarviointia.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Nuorisovaltuusto on hiljattain antanut lausuntonsa perusopetusselvityksestä, ja seuraavaksi lausuntoaan työstää saaristolautakunta 24. huhtikuuta.

Ruotsinkielinen ja suomenkielinen koulujaosto kokoontuvat 2. toukokuuta, jonka jälkeen molemmat antavat lausuntonsa.

 Rehtorit puolestaan kokoontuvat 3. toukokuuta keskustelemaan tulevasta perusopetuksen kehittämissuunnitelmasta.

Seuraavassa iltakoulussa 6. toukokuuta käsitellään opetuspäällikön ehdotusta perusopetuksen kehittämissuunnitelmasta.

14. toukokuuta opetuslautakunta tekee esityksen perusopetuksen kehittämissuunnitelmasta kunnanhallitukselle.

Kunnanhallitus käsittelee esitystä 27. toukokuuta. Esitys siirtyy tämän jälkeen valtuustolle, joka suunnitelmien mukaan tekee päätöksen perusopetuksen kehittämissuunnitelmasta kokouksessaan 10. kesäkuuta.


Voit nyt tutustua lausuntoihin, kyselytuloksiin ja vaikutusten ennakkoarviointiin:


https://www.kemionsaari.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/perusopetusselvitys-2/