Kuivatuksesta vesienhoitoon
Syksyn ojitusyhteisöitä käsittelevässä infoillassa maanviljelijät, maanomistajat ja asiantuntijat kokoontuivat keskustelemaan siitä, miten ojamme oikeastaan toimivat – ja miten niiden pitäisi toimia. Kävi nopeasti selväksi, että ojitusyhteisöt pitkän historiansa kanssa ovat keskellä tämän päivän vesienhallinnan haasteita. Illan aikana syntyi paljon ajatuksia, ja vaikka ojitusyhteisö saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa hyvin byrokraattiselta ja hankalalta, uskon silti, että hyvin toimivalla ojitusyhteisöllä on huomattavasti enemmän etuja kuin haittoja. Näillä yhteisöillä voi ja tulisi olla merkittävä rooli Saaristomeren tilan parantamiseen tähtäävässä työssämme.
Ojitusyhteisöjen pitkä historia ja tuleva rooli
Tämän päivän keskustelut vesienhoidosta, tulvista ja toimenpiteistä virtavesissämme voivat näyttää nykyaikaisilta – mutta niiden taustalla on hyvin pitkä historiallinen perusta. Monien Kemiönsaaren ojien ja purojen takana on organisaatio, joka perustettiin kauan ennen nykyisiä ympäristötavoitteita ja EU-sääntelyä: ojitusyhteisö. Ymmärtääksemme, miksi nämä yhteisöt ovat yhä tärkeitä – ja toisinaan välttämättömiä – nykyisessä vesienhoitotyössä, meidän on katsottava taaksepäin aikaan, jolloin koko maan ruokahuolto oli vaakalaudalla.
Maa ilman riittävästi peltoja
Sotien jälkeen Suomi menetti noin 10 % koko peltoalastaan, pääasiassa Karjalassa. Tämä tapahtui tilanteessa, jossa maa ei jo ennestään ollut omavarainen tärkeimpien maataloustuotteiden osalta. Jäljelle jäi vain yksi rauhanomainen keino turvata ruokahuolto: uutta viljelysmaata oli saatava.
Valtio rohkaisi aktiivisesti uudisraivaukseen. Tilastaan luopumaan joutuneet karjalaiset saivat vuoden 1945 maanhankintalain perusteella oikeuden uusiin viljelysmaihin. Tämä käynnisti yhden 1900-luvun suurimmista maisemanmuutoksista Suomessa: laajoja alueita raivattiin, soita ojitettiin, ja kuivatus muuttui koko kansakunnan asiaksi.
Ojitusjärjestelmiä ei rakennettu luontokokemuksia varten, vaan ruokakoneiksi – järjestelmiksi, joiden tarkoituksena oli johtaa vesi pois, parantaa viljelykelpoisuutta ja antaa perheille mahdollisuus jatkaa elinkeinoaan uudessa maassa. Tänä aikana myös ojitusyhteisöt syntyivät: maanomistajista koostuvina juridisina yhteisöinä, jotka perustettiin hallinnoimaan kuivatushankkeita. Niiden tehtävä oli selvä: pitää pellot kuivina ja tuottavina.
Källa: Ortamala, M. (2025). Välähdyksiä vesienhallinnan historiasta. KVVY/Etelä Suomen Salaojakeskus; Jukkola, J. (2013). Selvitys peltoalan muutoksista Kokkolan alueella 2003-2001. Hämeen ammattikorkeakoulu.
Kun maa loppui – ja kun sitä oli liikaa
1950–70-luvuilla Suomen peltoala kasvoi edelleen. Maatalouden koneellistuminen vapautti yli 500 000 hehtaaria, jotka aiemmin olivat olleet hevosten rehuntuotantoa varten. Samaan aikaan valtio alkoi säädellä maataloustuotantoa – maata poistettiin viljelystä ja uudisraivauksia rajoitettiin. Tuloksena oli, että peltoala sekä kasvoi että väheni eri ajanjaksoina – mutta ojitusjärjestelmät jäivät paikoilleen. Suot, rantaniityt ja kosteikot, jotka oli aikanaan kuivattu, toimivat edelleen suorina veden moottoriteitä pitkin halki maiseman.
Sen ajan tavoite oli selvä: maksimaalinen kuivatus.
Källa: Ortamala, M. (2025). Välähdyksiä vesienhallinnan historiasta. KVVY/Etelä Suomen Salaojakeskus; Jukkola, J. (2013). Selvitys peltoalan muutoksista Kokkolan alueella 2003-2001. Hämeen ammattikorkeakoulu.
Samat ojat – uudet vesistöhaasteet
Tässä kohtaa kohtaamme nykytyön keskeisen haasteen. Ojitusyhteisöt perustettiin kuivattamista varten, eivät vesienhoitoa varten. Samaan aikaan yhteiskunnan tarpeet ovat muuttuneet täysin:
- Meidän on vähennettävä ravinnehuuhtoumaa.
- Meidän on hidastettava virtaamia rankkasateiden aikana.
- Meidän on palautettava luonnon omia puskuritoimintoja.
Mutta toimenpiteitä, kuten kosteikkoja, kaksitasouomia tai virtaamansäätöä, ei voida toteuttaa ojassa ilman ojitusyhteisön suostumusta. Tämä asettaa yhteisöt uuteen ja usein totuttuun nähden erilaiseen vastuuseen. Haastetta lisää se, että moni maanomistaja ei tiedä kuuluvansa ojitusyhteisöön. Tämä tarkoittaa, että monilta yhteisöiltä puuttuvat aktiiviset toimihenkilöt, ja vastuunjako voi olla epäselvä. Samalla olemassa oleva dokumentaatio voi olla yli 100 vuotta vanhaa. Ei ole ihme, että moni kokee tämän järjestelmän vaikeaksi hahmottaa.
Tulevaisuuden näkymä: kuivattajista vesienhallinnan toimijoiksi
Haasteista huolimatta tässä on valtava mahdollisuus. Ojitusyhteisöistä voi tulla tulevaisuuden avaintoimijoita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja vesienhoidossa. Näen itse kolme mahdollista kehityssuuntaa:
- Paikalliset vesienhallinnan toimijat: Ojitusyhteisöt voivat toimia koko ojalinjan koordinaattoreina – toimenpiteiden suunnittelusta rakentamispäätöksiin.
- Sillanrakentajat maanomistajien ja viranomaisten välillä: Aktiivinen ojitusyhteisö voi säästää valtavasti aikaa ja vaivaa kokoamalla maanomistajat yhteen ja tekemällä yhteisiä päätöksiä.
- Ilmastonmuutokseen sopeutujat käytännössä: Ilmastossa, jossa rankkasateet lisääntyvät ja kuivat jaksot pitenevät, ojitusjärjestelmien on kyettävä sekä parempaan kuivatuskykyyn että parempaan vedenpidätykseen. Tämä tasapaino vaatii toimijan, jolla on paikallistuntemusta – ja sitä ojitusyhteisöillä on enemmän kuin riittävästi.
Mikä on seuraava askel?
Monet Kemiönsaaren maanomistajat ovat vuosien varrella kuulleet ”ojitusyhteisöstä, ojitusyhtiöstä tai puroyhtiöstä”, joka jossain taustalla on olemassa, mutta ei ole aina itsestään selvää, miten se löytyy tai miten asiassa tulisi edetä. Ensimmäisenä apuna suosittelen tarkistamaan, kuuluuko kiinteistösi ojitusyhteisöön. ELY-keskus ylläpitää avointa karttapalvelua, jossa ojitusyhteisöjen alueet on merkitty. Karttapalveluun kannattaa klikata sisään ja tarkistaa, löytyykö alueelta ojitusyhteisöä. Linkki karttaan löytyy tästä:
Ojitusyhteisöt(siirryt toiseen palveluun)
Jos alueen ojitusyhteisö on passiivinen, sen jäsenet voivat aktivoida sen uudelleen. Hyvä apuväline ojitusyhteisön aktivoimista suunniteltaessa on ELY-keskuksen ojitusyhteisöitä koskeva opas. Vuonna 2025 julkaistiin lisäksi täydentävä opas vesitalousisännöitsijöille. Linkit oppaisiin löytyvät tästä:
Opas ojitusyhteisölle uoman kunnossapito- ja peruskorjaushankkeeseen(siirryt toiseen palveluun)
Vesitalousisännöitsijän opas(siirryt toiseen palveluun)
Miksi se kannattaa?
Kun ojitusyhteisö on aktiivinen, järjestäytynyt ja kokoontuu säännöllisesti, kunnossapito- ja parannustoimenpiteet voidaan toteuttaa pieninä ja hallittavina kokonaisuuksina. Tämä on suuri ero sen välillä, tehdäänkö pieniä ja edullisia toimia viiden vuoden välein vai suuria ja kalliita hankkeita viidenkymmenen vuoden välein. Lisäksi on huomattavasti työläämpää yrittää elvyttää ojitusyhteisö 40–50 vuoden jälkeen, kun kukaan ei enää tiedä, ketkä ovat sen jäseniä, kuin pitää se rauhallisessa tahdissa toiminnassa koko ajan.
Hyvin toimiva ojaverkosto hyödyttää kaikkia
Toimiva ojitusjärjestelmä ei ole tärkeä vain pelloille. Hyvä vesiuomien hoito vaikuttaa kaikkeen teistä ja rakennuksista veden laatuun, luontoarvoihin ja kalojen vaellusmahdollisuuksiin. Kun ojitusyhteisö on aktiivinen, on helpompaa suunnitella ja toteuttaa pieniä toimenpiteitä, jotka hyödyttävät koko aluetta – riippumatta siitä, onko tavoitteena parempi kuivatus, suurempi vedenpidätyskyky tai purojen ekologisen tilan parantaminen.
Sanna Bergström 11.12.2025
Lähteet on käännetty ja tulkittu AI avulla.