Asuminen ja ympäristö
-
LSJH: Liikkuva lajitteluasema Siira kiertää syksyllä ympäri Lounais-Suomea – Kemiönsaaressa 21.10.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) liikkuvan lajitteluaseman Siiran syksyn jätteenkeräyskierrokset ovat käynnistyneet. Siira pysähtyy syksyn aikana yli 20 kohteessa ja ottaa vastaan samoja jätteitä kuin LSJH:n kiinteät lajitteluasemat.
-
Varha tiedottaa: Muinaistulien yö, venetsialaiset ja ilotulitteet Varsinais-Suomessa
Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään vuosittaisia venetsialaisia, jonka perinteisiin kuuluu lyhtyjen polttaminen sekä ilotulitukset. Ilotulitteita on käytettävä siten, että niiden käytöstä ei aiheudu henkilö- tai omaisuusvahingon vaaraa.
-
Kemiönsaaressa vietetään Itämeripäivää 27. elokuuta
Itämeripäivää vietetään tänä vuonna 27. elokuuta. Itämeripäivä on kansainvälinen teemapäivä, joka tuo esiin meren merkitystä …
-
Talvikunnossapidon tarjouskilpailu julkaistaan poikkeuksellisesti Hilmassa
Normaalissa kilpailutusjärjestelmässämme Cloudiassa ilmenneiden teknisten ongelmien vuoksi talven lumenaurausta koskeva tarjouskilpailu on tällä kertaa julkaistu …
-
Auta estämään afrikkalaisen sikaruton leviäminen
Afrikkalainen sikarutto (ASF) on sikojen, villisikojen ja minisikojen helposti leviävä, tappava verenvuotokuumetauti. Tauti ei tartu ihmisiin. …
-
Taalintehtaan lintuluotoja raivataan uhanalaisten saaristolintujen elinolojen parantamiseksi
Saaristolintujen tilanne on heikentynyt merkittävästi viime vuosina. Kunta haluaa nyt parantaa niiden pesimismahdollisuuksia raivaamalla lintuluotoja Taalintehtaan saaristossa.
-
Kyläfoorumit auttavat kyliä löytämään oman ainutlaatuisen profiilinsa – ensimmäisenä vuorossa Kärra
Mikä tekee juuri sinun kylästäsi erityisen, ja miten sitä voitaisiin kehittää tulevaisuudessa? Muun muassa nämä …
-
Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna vielä 31.7. asti
Saaristomeren venekeräykseen voi ilmoittautua vielä tämän viikon ajan. Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 31.7. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.
-
Asfaltointi vaikuttaa liikenteeseen Kemiössä ja Taalintehtaalla
Maanantaista 27.7. alkaen päällystämme joitakin kunnan tieosuuksia Kemiössä ja Taalintehtaalla.
-
Keskeytynyt Saariston romunkeräys suoritetaan loppuun elokuussa
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) kesäkuussa keskeytyneelle saariston romunkeräykselle on löytynyt uusi ajankohta. Uusi keräys järjestetään elokuun viimeisellä viikolla 24.–26.8. Paraisten ja Kemiönsaaren saaristossa. Keräyksen pysähdyspaikat ovat samat, jotka jäivät ajamatta keräyksen keskeydyttyä.