Työ ja yrittäminen
-
Kunnan hankintakalenteri täyttää kaksi vuotta – 11.12. järjestetään hankintainfo
Kunta pyrkii jatkossakin helpottamaan yritysten osallistumista hankintoihin. Kemiönsaaren hankintakalenteri 2026 on nyt julkaistu, ja 11.12. järjestetään infoilta yrittäjille.
-
Kunnan puitesopimukset avaavat mahdollisuuksia paikallisille yrityksille
Kunta valmistelee parhaillaan uusia puitesopimuksia seuraaville osa-alueille: Yrittäjille puitesopimus merkitsee mahdollisuutta päästä toimittajaksi, johon kunta …
-
Kemiönsaari sai kansainvälisen kestävän matkailun Green Destinations -sertifikaatin
Kemiönsaarelle on myönnetty kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu kestävän matkailun Green Destinations -sertifikaatti. Sertifikaatti on osoitus Kemiönsaaren työstä luonnon, kulttuurin ja paikallisyhteisön hyväksi sekä sitoutumisesta vastuulliseen matkailun kehittämiseen.
-
Aktiebolag Holmbergs Four C on Kemiönsaaren Vuoden yrittäjä
Palkinto jaettiin lauantain Varsinais-Suomen yrittäjägaalassa Turussa. Palkinnon vastaanottivat Carina Holmberg ja Clara Holmberg-Nordell. Palkinnon jakoivat …
-
Vahvistamme uusyritystoiminnan osaamistamme – kunta liittyi yrityskeskusverkostoon
Kemiönsaaren kunta on valittu Uusyrityskeskukset ry:n jäseneksi. Jäsenhakemus hyväksyttiin yhdistyksen hallituksen kokouksessa syyskuussa. Jäsenyyden myötä …
-
Paikalliset ruoka-artesaanit valmistautuvat SM-kisoihin
Maan parhaat artesaaniruoan tuottajat kokoontuvat 9.–11. lokakuuta Kemiönsaareen kilpailemaan, verkostoitumaan ja syventämään osaamistaan artesaaniruoan SM-kisoissa. Kävimme tapaamassa muutamia paikallisia tuottajia ja kuulostelemassa, miten valmistautuminen sujuu.
-
Hae avustusta kalanpoikasten istuttamiseen
Elinvoimavaliokunta myöntää kalanpoikasten istutusavustuksia Kemiönsaaren kunnan alueella vuonna 2025 tehtyihin kalanpoikasten istutuksiin. Kirjallisessa hakemuksessa tulee …
-
Kotoutumispalveluiden uudet palveluajat
13. lokakuuta alkaen pakolaiskoordinaattori Gudrun Degerth tapaa asiakkaita joka kuukauden toisena maanantaina kello 10–14. Gudrun …
-
Uusi suunta yrittäjyyskasvatuksessa: Yhdeksäsluokkalaiset kokeilevat kansainvälisten yritysten johtamista
Syventynyt yhteistyö Yrityskylän kanssa kehittää lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatusta. Se on yksi monista tavoista, joilla kunta tukee alueen yritystoimintaa. Yrittäjän päivää vietetään 5. syyskuuta.
-
Asukastilaisuus Taalintehtaan leirintäalueesta järjestetään 1. syyskuuta
Kemiönsaaren kunta kutsuu asukkaat, yrittäjät ja yhdistystoimijat infotilaisuuteen keskustelemaan Taalintehtaalle suunnitellun leirintäalueen suunnittelutyöstä. Tilaisuus järjestetään maanantaina 1.9.2025 klo 17.30.