Siirry sisältöön

Uuden koulukeskuksen suunnittelu alkaa

Ideasta toteutukseen. Vuoden 2026 aikana otamme ensimmäiset askeleet kohti uutta koulukeskusta. Koulukeskuksella haluamme vahvistaa kunnan tulevaisuutta ja tarjota älykkäitä ratkaisuja oppilaille, opettajille ja perheille. Tule mukaan seuraamaan nykyaikaisen ja kestävän koulukeskuksen matkaa suunnittelusta toteutukseen!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 4c14430f-2caa-46d1-9de7-fcf5086dc893-760x428.jpg
Havainnekuva

Yksi rakennus, kaksi kieltä, kolme koulua 

Uuteen koulukeskukseen tulee tilat Kimitonejdens skolalle, Kimitoöns gymnasiumille ja Kemiönsaaren keskuskoululle. Siellä tulee käymään noin puolet kunnan oppilaista. 

Koulukeskus luo puitteet kaksikieliselle ympäristölle, sosiaalisille kohtaamisille sekä nykyaikaiselle ja laadukkaalle opetukselle. Uusi koulu rakennetaan Edvin Wide -tien varrelle Amospuiston koulun ja Silva-päiväkodin läheisyyteen. 

Vuoden 2026 painopisteitä ovat: 

  • koulun sijoituspaikka 
  • maaperätutkimukset ja maanhankinta 
  • tilatarpeiden kartoitus yhdessä opetushenkilöstön kanssa. 

Käymme hakemassa vaikutteita muista vastikään rakennetuista kouluista muun muassa Vehmaalla, Hirvensalossa, Siuntiossa ja Kirkkonummella. Vierailuryhmään kuuluvat sivistysjohtaja, rehtoreita, tekninen johtaja, kiinteistöjen käyttö- ja suunnitteluinsinööri sekä kunnanjohtaja. 

Taustaa

Uusi koulukeskus on Kemiönsaaren kunnan kaikkien aikojen suurin yksittäinen investointi. Se korvaa osoitteessa Koulutie 4 sijaitsevan Kemiön koulukeskuksen. Vanha koulukeskus on tullut elinkaarensa päähän eikä sen kunnostaminen ole enää taloudellisesti järkevää. 

Keväällä 2026 kunnanhallitus käsitteli kolmea vaihtoehtoista sijaintipaikkaa uudelle koululle. Asian käsittely eteni kahdessa vaiheessa: toukokuussa käytiin lähetekeskustelu ja kesäkuussa tehtiin lopullinen päätös. Koulun sijaintipaikaksi valittiin Edvin Wide -tien varrella sijaitseva alue Amospuiston koulun ja Silva-päiväkodin läheisyydessä. Sijainnin katsotaan tukevan tarkoituksenmukaista yhteistyötä Amospuiston koulun ja Silva-päiväkodin kanssa sekä tarjoavan hyvät edellytykset liikuntapaikkojen hyödyntämiseen ja ulkona tapahtuvan opetuksen toteuttamiseen. Lisätietoja asiasta on saatavilla kunnanhallituksen pöytäkirjasta.(siirryt toiseen palveluun)

Alustava aikataulu

2026: Tarveselvitys, kaavoitus ja tilaselvitys 
2027: Rakennuslupien suunnittelu 
2028: Toteutuksen suunnittelu ja hankinta 
2029–2030: Rakentamisvaihe 

Seuraa hankkeen etenemistä – Lue hanketta koskevat uutiset

Lisää uutisia