Ajankohtaista
-
Kampanjointi kannattaa, kohti näkyvämpää Kemiönsaarta
Kunta haluaa aktiivisesti parantaa näkyvyyttään ja siksi se onkin toteuttanut monipuolisesti erilaisia markkinointikampanjoita kuluneen vuoden aikana. Yhteinen teema kampanjoissa on ollut Kemiönsaaren tunnettavuuden nostaminen yhä suuremmin ihmisten tietoisuuteen sekä sitä kautta uusien matkailijoiden saavuttaminen. Kemiönsaari ei halua profiloitua vain kesäkuntana vaan haluaa aktiivisesti korostaa myös ympärivuotisen asumisen mahdollisuutta esimerkiksi nostamalla etätyöskentelyn mahdollisuutta Kemiönsaaren monipuolisen luonnon ympäröimänä. Tutustu toteutuneisiin kampanjoihin alta.
-
Tilinpäätös hyväksyttiin – Tässä ovat valtuuston 8.6. tekemät päätökset
Valtuusto päätti kokouksessaan maanantaina 8. kesäkuuta muun muassa seuraavista asioista: Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen …
-
Blanka-kirjastot siirtyvät valtakunnalliseen E-kirjastoon vuonna 2027
Blanka-kirjastot (Kemiönsaari ja Parainen) liittyvät valtakunnalliseen E-kirjastoon 1.1.2027 alkaen. Samalla Blanka-kirjastojen nykyiset e-kirjapalvelusopimukset, Biblio ja …
-
Salon-liikenteessä siirrytään syysaikatauluun normaalia aiemmin
Kemiönsaaren ja Salon välinen liikenne siirtyy tänä vuonna talviaikatauluun tavanomaista aiemmin. Talviaikataulu tulee voimaan jo …
-
Sadonkorjuumarkkinat September Openissa 12.9.2026
Kemiönsaaren TurVa-hanke toimii sadonkorjuumarkkinoiden osajärjestäjänä September Open -tapahtumassa 12.9.2026. Sadonkorjuumarkkinat ovat Kemiönsaaren panostus valtakunnalliseen Lähiruokapäivään, …
-
Turun saaristo tähtää maailmalle – paikalliset elämykset nousevat GetYourGuideen
Turun saaristoalueella panostetaan vahvasti kansainvälisen matkailun kasvuun ja paikallisten matkailupalveluiden näkyvyyteen digitaalisissa myyntikanavissa. Yksi tärkeimmistä …
-
Täysi vauhti päällä kesällä – 39 nuorta kesätöissä kunnalla
Kesäkausi on alkanut, ja sen myötä myös kunnan kesätyöntekijät ovat aloittaneet työnsä. Tänä vuonna tarjoamme …
-
Valtuusto kokoontuu 8.6. – Seuraaa suoraa lähetystä täältä!
Valtuusto kokoontuu maanantaina 8. kesäkuuta klo 17.00 Dalsbruks skolassa. Esityslistalla muun muassa seuraavat asiat
-
Kuntahallitus päätti uuden koulukeskuksen sijainnista – Tässä ovat kunnanhallituksen päätökset 1.6.
Kunnanhallitus päätti maanantaina 1. kesäkuuta 2026 muun muassa seuraavista asioista. Päätös uuden koulukeskuksen sijainnista Kunnanhallitus …
-
Saariston romunkeräys järjestetään 29.6 – 2.7.2026 – Katso aikataulut!
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS) yhteistyönä kesällä toteutettavan Saariston romunkeräyksen alustava …