Siirry sisältöön

Kunnan hankinnat

Hankinnat ovat kunnan tapa hankkia tavaroita, palveluita ja sopimuksia ulkopuolisilta toimittajilta. Tavoitteena on löytää parhaat ratkaisut kunnan tarpeisiin ja luoda yrityksille liiketoimintamahdollisuuksia. 

Kunnan hankinnat pyritään toteuttamaan avoimesti, taloudellisesti ja ammattimaisesti sekä kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Kemiönsaaren hankinnoissa noudatetaan julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä sekä kunnan hankintaohjetta.

Näin hankimme tavaroita ja palveluita   

Hankintaprosessin kautta yrityksille annetaan mahdollisuus osallistua säännöllisesti markkinavuoropuheluihin, joissa ne voivat ilmaista ajatuksiaan ja mielipiteitään muun muassa hankinnan sisällöstä, hinnoittelusta ja vertailusta. 

Hankintakalenterissa yritykset saavat ennakkotietoa Kemiönsaaren kunnan tulevista hankinnoista. Hankintakalenterin avulla kunta haluaa lisätä hankintojen läpinäkyvyyttä ja antaa yrityksille mahdollisuuden varautua hankintoihin entistä helpommin. 

Käytämme hankintojen hallinnassa sähköistä hankintajärjestelmää. Kaikki hankinnat ilmoitetaan Cloudia Tarjouspalvelussa avoimuuden ja kilpailun varmistamiseksi:  

Ajankohtaiset markkinavuoropuhelut

Katso kaikki tapahtumat tapahtumakalenterista(siirryt toiseen palveluun)

Miten voin osallistua hankintoihin?

Kemiönsaaren kunta järjestää säännöllisesti markkinavuoropuheluja, joissa kuullaan yritysten mielipiteitä ja ajatuksia muun muassa hankinnan sisällöstä, hinnoittelusta ja vertailusta. 

Hankintakalenteriin saattaa tulla muutoksia, eivätkä hankintakalenterissa ilmoitetut kilpailutukset sido Kemiönsaaren kuntaa. 

Aikataulu: 

2025

Joulukuu: Seuraavan vuoden hankintakalenteri julkaistaan. Tietoa kunnan hankinnoista ja koulutusta Cloudian tarjouspalvelun käyttöön. 

2026

Tammi-joulukuu: Kutsu markkinavuoropuheluun yksittäisistä hankinnoista.

Marraskuu: Seuraavan vuoden hankintasuunnitelma julkaistaan. 

Joulukuu: Tietoa kunnan hankinnoista ja johdatus Cloudian käyttöön. 

Hankintakalenteri 2026

Hankintakalenteri sisältää sekä vuosittaisia että kertaluonteisia hankintoja. Hankintakalenteria päivitetään vuosittain budjetin laatimisen jälkeen ja jatkuvasti vuoden aikana.  

Hankintakalenteriin saattaa tulla muutoksia, eivätkä hankintakalenterissa ilmoitetut kilpailutukset sido Kemiönsaaren kuntaa. 

Lisätietoja tulevista hankinnoista saa hankintakalenterissa määritellyiltä henkilöiltä. 

Hankinnan kohde Osasto Arvioitu arvo Kilpailutusaika
(Q = vuosineljännestä)  
Yhteyshenkilö 
Taalintehtaan koulukeskus (7-9 + liikuntasali), suunnittelu: ilmanvaihtosuunnittelu ja kattokartoitusTekninenIIIQ1Käyttö- ja suunnitteluinsinööri, kiinteistöt
Dalsbruks skola 1-6, ikkunoiden uusiminen + sisätilojen saneerausTekninenVIQ1Käyttö- ja suunnitteluinsinööri, kiinteistöt
Arkadian-Mestarin-Engelsbyntie, liikenneympyräTekninenVQ1Yhdyskuntainsinööri
Kävely- ja pyörätie, Turuntie, suunnitteluTekninenIQ1Yhdyskuntainsinööri
Stenmon käyttöönotto, suunnitteluTekninenIQ1Yhdyskuntainsinööri
Uusi laituri Lappdalin uintipaikalleHyvinvointiIQ1Hyvinvointijohtaja
Eknäsin uimaranta: saavutettavuuden parantaminen rampilla, inva WC:llä, pukukopilla ja valaistuksella. HyvinvointiIIQ1Hyvinvointijohtaja
Uusi koulukeskus Kemiössä, suunnitteluTekninenIVQ1/Q2Käyttö- ja suunnitteluinsinööri, kiinteistöt
Amosparkens skola, ilmanvaihtoTekninenIIIQ2Käyttö- ja suunnitteluinsinööri, kiinteistöt
Kunnantalon A-osan ilmanvaihtotoimenpiteetTekninenIVQ2Käyttö- ja suunnitteluinsinööri, kiinteistöt
Kemiö Arkadia linja-autoasema, suunnitteluTekninenIQ2Yhdyskuntainsinööri
Brinkkulla, Suutarintie ja HatuntekijänpolkuTekninenVQ4Yhdyskuntainsinööri

Hankintojen arvoryhmät kalenterissa 

I >  60 000 € 

II = 60 000 – 100 000 € 

III = 100 000 – 150 000 € 

IV = 150 000 – 200 000 € 

V = 200 000 – 400 000 € 

VI = 400 000 – 5 000 000 € 

Näin jätät tarjouksen

Jos haluat jättää tarjouksen, joka ylittää kansallisen kynnysarvon, sinun tulee rekisteröityä Cloudia Tarjouspalveluun(siirryt toiseen palveluun). Käytä hakusanaa “Kemiönsaaren kunta” löytääksesi olennaiset hankinnat. 

Tarjouspalvelun käyttö: 

Pysy ajan tasalla uusista hankinnoista 

Elinkeinoelämän uutiskirjeessä tiedotamme säännöllisesti ajankohtaisista hankinnoista. Elinkeinoelämän kuulumisista pysyt ajan tasalla myös kunnan Business Kemiönsaaren Facebook-sivulla. 

Onko kysyttävää tai tarvitsetko apua? Ota yhteyttä: