Liikun haastepyöräily -kampanja ajaa samaa tavoitetta valtakunnallisen pyöräilyviikon kanssa
Pyöräily on suosittu, helppo ja monelle sopiva tapa liikkua, ja sen terveys- ja ympäristöhyödyt ovat laajasti tunnistettuja. Valtakunnallisen Pyöräilyviikon 2.-11.5. teemana on tänä vuonna Pyöräily kuuluu kaikille. Tavoitteena on rohkaista kaikkia ja kaiken ikäisiä tutustumaan pyöräilyyn sekä muistuttaa myös laadukkaan ja erilaiset pyöräilijät huomioivan infrastruktuurin merkityksestä turvallisen liikkumisen mahdollistajana. Yhdenvertaisia mahdollisuuksia liikkumiseen eri liikenneympäristöissä tarvitaan kaikille – iästä ja toimintakyvystä riippumatta.
LiikUn Haastepyöräily -kampanjaa on järjestetty Satakunnassa jo yli 30 vuoden ja Varsinais-Suomessakin yli 20 vuoden ajan. Kampanjan tavoitteena on alusta asti ollut kannustaa pyöräilyyn matalalla kynnyksellä, sekä lisätä tietoa pyöräilyn terveys- ja ympäristöhyödyistä. Nykymuotoinen kampanja on kerännyt viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 22 miljoonaa kilometriä!
Haastepyöräily -kampanja kannustaa kaikenikäisiä sekä -tasoisia lounaissuomalaisia liikkumaan ja tietojen kerääjänä toimii maksuton Liikkuen läpi vuoden -mobiilisovellus, joka toimii älypuhelimessa, tabletissa ja tietokoneella.
LiikU Haastepyöräily -kampanja käynnistyi vappuna
LiikU Haastepyöräily -kampanja järjestetään 1.5.-22.6.2025 ja kirjauksia voi tehdä pyöräillen eri pyörillä kuten, sähköpyörä, maastopyörä, citypyörä, hybridipyörä, cyclocrosspyörä, laatikko-pyörä, soveltavan liikunnan pyörät, tandempyörä, kickbike omien kilometritavoitteiden mukaan.
Kuntakisassa on neljä sarjaa, alle 5000 asukkaan sarja, alle ja yli 10 000 asukkaan sarjat, sekä uutena yli 20 000 asukkaan sarja. Pääsääntöisesti kirjaukset tehdään Liikkuen läpi vuoden -sovelluksen kautta, joka lähettää merkatut kilometrit suoraan kampanjan nettisivulle kuntarankingiin. Nettisivuilta voi tarkistaa kuntien suoritusmäärät reaaliajassa. Osassa kunnista on käytössä pyöräilykortti, joka toimii hyvänä vaihtoehtona, jos mobiilisovelluksen kokee haasteellisena. Kannattaa myös seurata oman kunnan ohjeita.
LiikU Haastepyöräily -kampanja järjestetään yhteistyössä LiikUn sekä kampanjaan osallistuvien kuntien liikuntatoimien kanssa. LiikU ja kunnat arpovat kaikkien osallistujien kesken palkintoja, joista ilmoitetaan voittajille erikseen.