Jätä ehdotuksesi lasten ja nuorten osallistuvaan budjetointiin 2025
Kemiönsaaren lapset ja nuoret voivat nyt osallistua kunnan kehittämiseen jättämällä ehdotuksia lasten ja nuorten osallistuvaan budjetointiin 2025. Ehdotukset voivat koskea kaikkea tapahtumista investointeihin, ja parhaat ideat toteutetaan kunnan toimesta.
Kunta kutsuu Kemiönsaaren lapset ja nuoret mukaan ideoimaan osallistuvaa budjetointia 2025. Jättämällä ehdotuksen voit vaikuttaa ja olla mukana kehittämässä kuntaa.
Osallistuva budjetointi on uusi tapa ottaa lapset ja nuoret mukaan päätöksentekoon. Aiemmin on järjestetty Isla-parlamentti, jossa lapset ja nuoret yhdessä päättivät siitä, mihin 10 000 euron Islabudjetti käytetään. Tänä vuonna toteutetaan hankkeita osallistuvan budjetoinnin mallin mukaisesti, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus olla mukana päättämässä voittavista ehdotuksista.
Kemiönsaaressa asuvat 7–29-vuotiaat voivat jättää ehdotuksia
Ehdotukset voivat koskea sekä hankintoja (investointeja) että erilaisten tapahtumien tai projektien toteuttamista, esimerkiksi konserttia, retkeä tai työpajaa. Ehdotusten budjetin tulee olla 1 000–10 000 euroa.
Kaikki 7–29-vuotiaat Kemiönsaaressa kirjoilla olevat lapset ja nuoret voivat osallistua. Voit pyytää apua aikuiselta ehdotuksen täyttämisessä, mutta idean tulee olla sinun.
On tärkeää muistaa, että ehdotuksesta tulee olla hyötyä kaikille kunnan lapsille ja nuorille. Se ei siis voi olla vain tietylle koululle tai luokalle rajattu toiminta tai hankinta.
Äänestys alkaa 1. marraskuuta ja kestää kaksi viikkoa. Kaikki 7–29-vuotiaat kunnassa kirjoilla olevat lapset ja nuoret saavat äänestää. Äänestää voi vain kerran.
Lasten ja nuorten osallistuva budjetointi 2025: Näin se toimii
- Jätä ideasi 15.9.–14.10.
- Nuorisovaltuusto käy läpi kaikki ideat kokouksessaan 15.10. ja päättää, mitkä etenevät äänestykseen.
- Äänestä suosikkiasi 1.–16.11.2025.
- Tulokset julkistetaan ja vahvistetaan lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2025
Lisätiedot
-
Jill Karlsson
Yhdistyskoordinaattori 050 431 4877 jill.karlsson@kimitoon.fi
-
Jaana Eriksson
Hyvinvointipalveluiden koordinaattori 040 700 4219 jaana.eriksson@kimitoon.fi