Blanka-kirjastot siirtyvät valtakunnalliseen E-kirjastoon vuonna 2027
Blanka-kirjastot (Kemiönsaari ja Parainen) liittyvät valtakunnalliseen E-kirjastoon 1.1.2027 alkaen. Samalla Blanka-kirjastojen nykyiset e-kirjapalvelusopimukset, Biblio ja Ellibs, päättyvät vuoden 2026 lopussa.
Yhteiseen e-valikoimaan jäävät digilehtipalvelu PressReader, elokuvien suoratoistopalvelu Cineast, taidemusiikkipalvelut Naxos Video Library ja Naxos Music Library sekä klassikkoteosten äänikirjapalvelu Naxos Spoken Word Library.
Kansalliskirjaston ja yleisten kirjastojen yhdessä tuottama kuntien yhteinen E-kirjasto avattiin kaksi vuotta sitten, ja alussa mukana oli noin 70 % Suomen kunnista. E-kirjastoon on liittynyt tällä hetkellä 280 kuntaa ja palvelun piirissä on 97 % suomalaisista. Toimivan valtakunnallisen E-kirjaston rakentaminen on vaatinut vuosien kehitystyötä. Kemiönsaaren kirjasto on osallistunut palvelun kehittämiseen muun muassa ruotsinkielisen aineiston työryhmässä.
– Vuonna 2024 Blanka-kirjastot päättivät kuitenkin jäädä pois hankkeen ensimmäisestä vaiheesta ja odottaa palvelun kehittymistä monipuolisemmaksi paikallisen asiakaskunnan tarpeet huomioiden, kertoo Kemiönsaaren kirjastotoimenjohtaja Paula Puikko-Laakso.
– Päätös oli mielestämme hyvä, sillä kahden vuoden aikana valtakunnallinen E-kirjasto on kehittynyt merkittävästi. Se on esimerkiksi solminut sopimuksia ruotsinkielisen aineiston kustantajien kanssa. Lisäksi sovelluksen rinnalle pilotoidaan parhaillaan selainkäyttöliittymää, sanoo Paraisten kirjastopäällikkö Tapani Häkkinen.
Syksyn aikana kirjastojen henkilökunta kouluttautuu uuden palvelun käyttöön ja valmistautuu opastamaan asiakkaita heti vuoden alussa.
Suurin muutos asiakkaan näkökulmasta on E-kirjastoon kirjautuminen, joka edellyttää vahvaa tunnistautumista. Nykyisiin e-palveluihin, Biblioon ja Ellibsiin, kirjaudutaan kirjastokortilla ja PIN-koodilla.
– Sekä Blanka-kirjastoissa että valtakunnallisesti e-kirjojen osuus lainoista on alle kolme prosenttia, joten muutos koskee suoraan vain osaa asiakkaista. Toisaalta olisi hienoa, jos yhä useampi innostuisi kokeilemaan e-aineistoa fyysisen aineiston rinnalla, toteavat Häkkinen ja Puikko-Laakso.
Kemiönsaaren ja Paraisten kirjastot tiedottavat siirtymän etenemisestä. Ajantasaiset tiedot löydät Blanka-verkkokirjastosta osoitteessa blanka.fi sekä kirjastojen somekanavista. Lisätietoja E-kirjastosta on saatavilla Kansalliskirjaston verkkosivuilla www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
E-kirjasto pähkinänkuoressa
- Kuntien yhteinen digitaalinen kirjastopalvelu, joka otettiin käyttöön vuonna 2024
- Tarjoaa e-kirjoja, äänikirjoja ja digilehtiä maksutta
- Käytettävissä kaikille, joiden kotikunta on liittynyt palveluun
- Palvelun piirissä 97 % suomalaisista (280 kuntaa) ja yli 300 000 rekisteröitynyttä käyttäjää
- Tuottajana Kansalliskirjasto yhteistyössä yleisten kirjastojen kanssa
- Käytettävissä E-kirjasto-sovelluksella tai tietokoneen selaimella
- Kirjastokorttia ei tarvita, rekisteröityminen tapahtuu vahvalla tunnistautumisella
- Huoltaja voi rekisteröidä lapsen sovelluksen käyttäjäksi
- Aineistoa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, myös jonkin verran muilla kielillä
- Noin 14 000 e- ja äänikirjanimekettä, joista noin 30% ruotsinkielisiä
- E- ja äänikirjojen laina-aika 2 viikkoa
- Lainat palautuvat automaattisesti eräpäivänä
- Voit palauttaa lainan myös itse ennen eräpäivää
- E- ja äänikirjoihin voi tehdä varauksia
- Yli 100 aikakauslehteä
- Lehtivalikoima vuonna 2026: www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto/e-kirjastossa-olevat-lehdet(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
- Digilehtien lukuaika on kaksi tuntia kerrallaan
- Kokoelma täydentyy jatkuvasti, uutta luettavaa ja kuunneltavaa lisätään viikoittain
- Suosituimpiin aineistoihin voi olla jonoa, sillä samanaikaisia käyttöoikeuksia on rajallisesti