Salon-liikenteessä siirrytään syysaikatauluun normaalia aiemmin
Kemiönsaaren ja Salon välinen liikenne siirtyy tänä vuonna talviaikatauluun tavanomaista aiemmin. Talviaikataulu tulee voimaan jo maanantaina 4. elokuuta.
Muutoksen taustalla on se, että kouluvuosi käynnistyy Salossa normaalia aiemmin. Kun tieto koulujen aiemmasta alkamisajankohdasta tuli, Kemiönsaaren kunta käynnisti nopeasti keskustelut Traficomin kanssa julkisen liikenteen mukauttamiseksi.
– Meille on tärkeää, että julkinen liikenne toimii ihmisten arjessa. Nyt meillä oli mahdollisuus sopeuttaa palvelut nopeasti tarpeita vastaaviksi, kertoo elinkeinojohtaja Erik Lund.
Talviaikataulun aikaistaminen turvaa Kemiönsaaren ja Salon väliä liikkuvien opiskelijoiden ja työssäkävijöiden sujuvan matkustamisen.
Ajankohtaiset aikataulut Saloon ja muihin kohteisiin löytyvät Matkahuollon matkaportaalista ja Seutu+-sovelluksesta.